Minusta on inhottavaa olla ahne. Jos minulla on jotain, jaan sen mielelläni muiden kanssa. Tämä juontaa juurensa luultavasti lapsuudesta jolloin äiti monesti haukkui minut itsekkyydestäni. Nyt olen oppinut että jaettu ilo on moninkertainen!

Kutsuin eilen Barcelonaporukan syömään illallista. Tarkoitus oli muistella matkaa hyvän ruuan merkeissä ja itselleni ehkä vähän korvata saamaani tukea (myös taloudellista) matkan loppupuolella. On ihanaa kun ystävät ajattelevat myös muiden iloa. Alkuruuaksi tein kylmän tomaattikeiton, espanjalaista gazpachoa. Pääruuaksi tarjoilin uuniperunoita täytteellä, jossa oli vuohenjuustoa, paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, tuoretta basilikaa, tuorejuustoa, ranskan kermaa ja mausteita (siis ehdoton kaloripommi!). Juomana oli alkon myyjän suosittelemaa punaviiniä. Jälkiruoaksi olin valmistanut kirpeää sitruunavaahtoa ja lempeää lakritsivaahtoa ja täytyy sanoa, että tämä yhdistelmä toimii ihanasti. Seuraksi oli makeaa valkoviiniä. Jälkiruoka ei ollut tuhti eikä edes ällömakea, joka sopi loistavasti niinkin raskaan pääruoan jälkeen (alkon myyjä tosin oli mies ja kuvaili pääruokaa vähemmän raskaaksi... ei ollut lihaa....). Vaahdot kasasin kerroksittain appelsiinimehuun ja sokeriin dipattuihin iittalan pieniin kartiolaseihin ja pohjalle olin kaatanut vielä lakritsikastiketta ja koristelin sitruunaviipaleilla ja kick karkeista leikatuilla sydämillä. NAM! Kaveritkin sanojensa mukaan tykkäsivät, joten ruoka taisi onnistua.

Ruokalajien kanssa tuli hirveä kiire joten kaverit tulivat räjähtäneeseen kämppään. Onneksi keittiö sentään oli kohtuukunnossa, mutta oma huoneeni pääsi loistamaan tavarapaljoudellaan. Opiskelijakämppä<3

Kun kaverit saapuivat muistin, että Inka oli lukinnut lähtiessään huoneensa oven. Keittiössä on vain kolme tuolia ja jostain pitäisi keksiä neljäs. Mikä neuvoksi?? Vähän aikaa pohdimme kavereiden kanssa useita vaihtoehtoja ämpäreiden pinoamisesta lattialla syömiseen. Omasta mielestäni olisi kuitenkin tyhmää syödä lattialla, jos syödään kunnon illallinen. Sitten keksimme tyhjentää parit banaanilaatikot ja siitä tulikin kiva ja tukeva tuoli!

Banaanilaatikot ovat huoneessani hyvin näkyvässä roolissa :D Muuton aikana raahasin kaikki tavarani niissä uuteen asuntooni. Tämän jälkeen osasta tuli säilytyslaatikoita, yhdestä puolikkaasta roskakori ja kuudesta puolikkaasta kokosin hyllyn. Ihmeen moneen niistäkin on, ja ihmeen kestäviä ne ovat! Kesällä varmaan taas pakkaan niihin tavarani ja vien ne säilytettäväksi muualle...

Jälkiruuan kanssa tarjoiltu valkoviini aiheutti oman piristeensä iltaan. Korkki oli harvinaisen tiukassa ja yritimme avata sitä vuorotellen ainakin 20 minuuttia kahdella eri avaajalla. Lopulta korkki katkesi ja työnsimme jäljelle jääneen palan sisään.  Naiset tosiaan asialla, eli ihan hyvä että miehille olisi sittenkin jotain käyttöä :)

Ilta oli oikein mukava, kaiken vaivan arvoinen! Ei se ruoka olisi maistunut ollenkaan hyvältä ilman kunnon seuraa!

Opiskelijan on toisinaan vaikea tulla toimeen omilla säästöillään ja opiskelun ohessa ansaitsemillaan sivutuloilla. Minä olen asian huomannut. Suomessa rahastetaan kaikesta, ja tukiakin tunnutaan myönnettävän tasan niille, jotka niitä vähiten tarvitsee.

Olen 18-vuotias opiskelija, ja asun yhdessä ystäväni kanssa kaksiossa, jonka vuokra on 700/kk. Tulen siis oikein hyvin toimeen opintotuen asumislisällä, eli 201,70 eurolla kuukaudessa, eikös niin? Itseni maksettavakseni jää vain 150 € kuukaudessa, varsin kohtuullinen summa. Muita tukia en tarvitse, koska olen 18-vuotias ja elän edelleen vanhempieni helmoissa. Miksi näitä oletuksia tehdään aina tuolla ylemmällä taholla?

En tosiaankaan ole oikeutettu kuin tuohon asumislisään, sillä en ole korkeakouluopiskelija. Myönnän, että korkeakouluopiskelijan arki on miljoona kertaa hektisempään kuin omani, samoin opiskelu  huomattavasti raskaampaa. Mutta ei minuakaan ole tehty töissäkäyväksi robotiksi, joka hoitaa opiskelunsa kunnialla kotiin siinä samassa. Varsinkaan kun en ole oikeutettu tienaamaan juuri mitään, ettei tuo vähäinenkin asumislisä katoa savuna tuuleen.

Kestustelin asiasta koulukaverini kanssa hiljattain ja valitin siitä, mistä itsekseenasuvat opiskelijat yleensä valittavat; kylmästä ja rahasta. Olin vielä vähän aikaa sitten kuvitellut, että voisin uudestaan aloittaa pitkäaikaisen harrastukseni edes yhden kevään ajaksi, mutta pettymyksenä jouduinkin toteamaan, että jos en mieli napostella koulukirjojani poskeeni, täytyy minun hieman laistaa opiskelusta ja tehdä vielä vain lisää töitä. Olen oravanpyörässä, kuten tuhannet muutkin suomalaiset. Voisin tehdä töitä, mutta eikös sitä sitten pitäisikin tehdä miltei kokopäiväisesti, jotta selviäisin täysin ilman asumistukia, mutta toisaalta, kannattaisiko vain kituutella tuilla ja tienata enemmän rahaa pimeästi?

Poliittiselta puolelta ei tule varmastikaan vuosisatoihin kuulumaan tähän vastausta, opiskelijat kun eivät satu olemaan se tärkein kehitysryhma. Siinä sivussa kun maksamme milloin kansanedustajien takseja, milloin lentomyöhästelyjä, köyhdymme vain entisestään. Yhdessä tavoitteessaan ainakin koko hallitus tulee onnistumaan: tyhjätaskuinen opiskelija mieluummin siirtyy suoraan työelämään, kaupan kassalle, kuin jatko-opiskelisi itseään kiinnostavaan ammattiin. Työvuoden jälkeen opiskelumotivaatio sitten joko nousee tai kuihtuu kokonaan. Osa jää sille tielleen, ja parinkymmenen vuoden päästä, viisastuttuaan ja lukuisia kokemuksia rikkaampana, harmittelee, että olisi oikeasti voinut saavuttaa sen mistä oikeasti oli unelmoinut. En tarkoita, että pelkästään toiveiden mukainen työpaikka takaa onnen, mutta kyllä se ainakin minulle itselleni on suunnattoman tärkeää.

Toisaalta, melkein yhtä kiinnostava vaihtoehto kuin kaupan kassa tai jatko-opiskelu olisi se, että pyrkii hälläväliä asenteella muutamaan satunnaiseen oppilaitokseen, ja sitten hylättynä elelee toimeentulotuella sossun kämpässä, ehkä jopa leveämmin kuin omat ikätoverinsa. Siinä missä muut ovat poltelleet rahojaan pääsykoekirjoihin, ja sitten myöhemmin muihin opiskelumateriaaleihin, tämä viisaasti valinnut nuori ei näe nälkää. Tai kenties alkaisin yksinhuoltajaksi, millään lailla sen raskautta vähätellen. 19-vuotias äippä ei varmasti jää ilman kattoa ja lämmintä ruokaa.

Ainakin tässä valtiossa on jokaiselle omanlaisensa vaihtoehdot jatkaa elämäänsä Eikös niin, mahdollisesti ulkomaille pakeneva kämppikseni?

Oho! Tulin tänään kotiin töistä ja näin lapun keittiön pöydällä. Hetken jo ajattelin että Inka ilmoittaa muuttaneensa pysyvästi Jerelle ja saan pitää vielä miljoonannen yön lisäpatteria huoneessani, mutta sitten huomasinkin, että se oli taloyhtiön remonttireiskalta. Reilureiska oli käyny päivän aikana vaihtamassa vessan lukon ja laittamassa suihkuun tiivistemassaa renkaan tilalle, jonka tarkoitus on lukita peitelevy seinään. Se ei siis sittenkään ole tiiviste.. Noh jassooo, mistä mä voin asiasta tietää, en opiskele alaa... Minulle riittää että suihkussa on joku musta rengas rikki, enkä todellakaan tiedä onko se tärkeä... Enkä tiedä vieläkään... Mutta tiedän ainakin että se ei ole tiiviste.... Kiitti Reiska tai oikeasti joku Ruohomäki...

Näin Inkan viimeksi sunnuntaina... Hassua, olen jo ehtinyt tottua Inkan kanssa päivittäin höpöttelyyn. Nytkin jo ehdin bussimatkalla käymään läpi miljoona asiaa joista olisi tehnyt mieli raportoida Inkalle! Noh, kaipa se on lähtenyt kylmää asuntoa erakkoon, ties vaikka olisi ottanut äkkilähdön etelään säästöillään... :S

Kaksi päivää on satanut lunta ja myös huomiseksi on lumisadetta ennustettu.... On jännää huomata miten talven miellyttävyys vaihtelee jo pelkästään Helsingin sisällä. Kuten arvata saattaa, keskusta on painajainen. Joka päivä toistuva koulumatka on hirveää hyppimistä mustien loskalätäköiden yli ja kaiken lisäksi lumettomuus tekee keskustasta pimeän. Asuttamassamme kaupunginosassa taas on puhtaanvalkoista lunta, joka ei todellakaan ole loskaa. Huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto siis. Oli talvi millainen tahansa olen edelleen melko varma, että kuulun niihin ihmisiin jotka katoavat talveksi etelään talviasunnolleen. Pimeys  ja märkä ilma ovat yksinkertaisesti maailman hirvein asia! Ikävä kyllä talviasunto taitaa jäädä haaveeksi, ainakin muutamaksi vuodeksi... :D

Opiskelijaelämä on mahtavaa! Olen itsenäinen ja vapaa! Kukaan ei kysele menoistani ja rajoita tekemisiäni kunhan ne ovat laillisia... Päätän itse mitä suuhuni laitan enkä ole riippuvainen siitä mitä jääkaapista löytyy.

Jääkaapista päästäänkin niihin uuden asunnon negatiivisiin puoliin... Vaikka maksamme opiskelija-asunnoksi hyvin paljon vuokraa, löytyy talosta jatkuvasti puutteita. Vikailmoituksia on tehty jo kolme. Vastausta ei ole tullut yhteenkään.

Eräs hirveimmistä asunnon ominaisuuksista on sen patterien tuottama vähäinen lämpö. Olo on kuin Siperiassa ja joudun pitämään villasukkia, 2 pitkähihaista, paksuimpia housuja ja kääriytymään peittoon että tuntisin oloni edes jotenkin lämpimäksi. Eroa ulkona ja sisällä vallitsevan lämpötilan välillä ei juuri ole. Kiitos Hoas, on miellyttävä opiskella kun aivot ovat jäässä. Inka hankki jo lisäpatterin, itse yritän pärjätä kerroksittain pukeutumalla.

Sana pukeutuminen on kuitenkin hieman vaikea toteuttaa... Rahat kun tuppaavat olemaan kortilla kuten aina. Edelleen korostan että rahaa on käytettävissä pakollisten kulujen jälkeen enemmän kuin ennen, mikä on suuri helpotus... Ajatella jos vieläkin jäisin vaille niitä mitä jo tällä hetkellä saan... Vaikka paljon vielä puuttuu... Kun yksinkertaisten asioiden, kuten vaikkapa laadukkaiden lämpimien kenkien osto siirtyy kuukaudesta toiseen, helpottaisi kovin jos olisi edes vanhat lämpimät kengät tallella... Onhan sellaiset, niissä vain tuppaa olemaan korkoa liikaa ihmiselle, joka kävelee paljon päivittäin.. Onneksi kohta tulee veronpalautukset... Epäonneksi kohta tulee myös yli satasen lasku siitä, että saan osallistua ylioppilaskirjoituksiin... :S

Olemme asuneet kämpässä 3 kuukautta, tehneet kolme vikailmoitusta mm. hajoilevista lukoista, kylmyydestä, suihkun tiivisteistä, ruosteläikistä yms. En todellakaan halua tietää miltä kämppä näyttää kolmannen asukkaan jälkeen...... Noh, kyllä tuolla  selvitään, olen tyytyväinen itsenäiseen elämään, en kämppään... Tai olisin siihenkin tyytyväinen, jos se vain olisi huolellisesti rakennettu...

Tällä hetkellä ruokapöytäkeskustelumme Inkan kanssa käsittelevät pois muuttoa. Vaikka kesään on vielä aikaa, olemme pohtineet kuukautta, jolloin sanomme irti vuokrasopimuksen. Ei ole kiva jättää toista asunnottomaksi, eikä toisaalta ole kiva jos toinen maksaa asunnosta turhaan muiden kulujen lisäksi. Itse katoan vuokrasopimuksen jälkeen ulkomaille, joko jo kesäkuussa (toisaalta, ylppärit on vielä 5.6 joten joutuisin nukkumaan viikon tai puolitoista porukoilla) tai sitten vasta heinäkuussa. Inkalla jatkuu lukio, joten hän etsii uuden asunnon.

Kesäkuussa muuttamista puoltaa toki se, että silloin on täysin palkan varassa, joten 350e vuokra on aika paljon. Sen lisäksi tulee muutkin kulut, ja rahaa tarvitsee ulkomailla alkuun pääsemiseksi paljon. Töitä toki saisi tehtyä paljon, joten voisi säästää rahaa kun vielä voi... Tosin, ulkomailla voisi pyrkiä turistisektorille aluksi, joten kesäkuukaudet helppo käyttää hyväksi... Tjaaa, pitää miettiä asiaa. Vielä on aikaa ja ennen murehtimista nautin täysin siemauksin jääkaappikaksiostamme!

Tälläkin hetkellä köyhä opiskelijatyttömme Anu loikoilee Espanjan auringossa, samalla kun täällä Suomessa kylmä koettelee sietokykyämme. Minulla on virallista Anulomaa koko viikon ensi maanantaihin saakka. Ja pakko myöntää, että ihmeen hiljaista on :D

Anutauko tarjoaa kuitenkin oivallisen tilaisuuden kutsua kylään isoja määriä ihmisiä, tänään tulee minun suurensuuri perheeni, huomenna itse reissailen toisaalla, ja perjantaina asuntoni valtaa kymmenisen kaveriani. Todennäköisesti säästän Anun hermoja enemmän kuin tarpeeksi, olisiko kiitoksen paikka, kämppikseni? :)

Meidän asunnossa ei tunnu oikein mitkään sähkölaitteet pelaavan. Ostin jonkin aikaa sitten keittiön kattoon hienon kattokruunun, joka valaisee upeasti keittiötämme viiden lampun voimalla. Ainoa vaan, että näistä alle viikon vanhoista lampuista palaa enää yksi. En oikein tiedä missä meni pieleen.. Lamput ovat juuri oikeata voimakkuutta, voltteja on alle sallitun. Kohta palaamme kai samaan vanhaan pimeyteen kuin ennenkin.. Tulee auttamattomasti mieleen muuttoillan kiinalaisateria wc:n valojen kajossa keittiön lattialla. Elämän kiertokulku?

Olemme jo jonkin aikaa asuneet uudessa kodissamme, eli noin kaksi kuukautta. Ainakaan toistaiseksi se ei ole räjähtänyt. Sen sijaan kotirintamalta kuuluu pyyntö: "tuletko siivoomaan, maksamme kyllä".

Tämä on aivan totta, sillä sekä minut, että Inka on pyydetty rahaa vastaan siivoamaan perheittemme huusholleja. Mikäs siinä, kerrankin siitä maksetaan.

Inka saa viikon päästä hermolomaa, koska ärsyttävä kämppis katoaa viikoksi Barcelonaan hakemaan valohoitoa!!!!!!!

Anu jo avasikin näyttelymme. Minä teen jatkoa. Kauan kesti ennen kuin sain huoneeni kuvattua ja ekstrakuvana satunnaisesti keittiötämme koristava kattokruunu. Nauttikaa.

Olen aina tiedostanut, että Inkassa on samanlaisia piirteitä kuin itsessäni. Molemmat elehdimme paljon puhuessamme ja paikoillaan oleminen on vaikeaa. Keskustelumme ovat todella omituisia,eikä asiaa helpota että se myös pomppii jatkuvasti aiheesta toiseen ja eksyy raiteiltaan useammin kuin junilla on ongelmia aikataulujen kanssa. Myös kiinnostuksen kohteet ovat kutakuinkin samanlaiset, erotuksena se että itse tykkään tanssia siinä missä Inka ei ja että Inka katsoo mielummin elokuvia kuin minä.

Mitä kauemmin asun Inkan kanssa, sitä enemmän huomaan lisää samanlaisia piirteitä ja myöskin uusia piirteitä. Enpä olisi koskaan ajatellut, että Inka todella on yhtä häslä, hajamielinen ja rauhaton kuin minä, sillä ulkokuori antaa hyvin tyynen ja järkevän kuvan. Erityisesti hajamielisyys pistää silmään. Ei ole päivää jolloin en löytäisi asioita kesken jätettyinä tai omituisista paikoista, joko Inkan tai minun itseni jäljiltä. Esimerkkejä mainitakseni: löysin tänään jääkaapista suolan (Inka), pyyhimme lattialta tahmeaa energiajuomaa kun Inka laittoi juoman laukkuun ilman korkkia, Inka etsii laukusta kädessään olevaa puhelinta, minä löydän vessasta haarukkani, kynän hiuksistani ja sängyltä kahvinkeittimen suodatinpussin sen lisäksi että teen valmistaminen kestää 45 minuuttia.... Esimerkkejä todella löytyy. Mutta kaikkien nerojenhan sanotaan olevan hieman hajamielisiä? :) Ainahan sitä voi haaveilla.... tai ehkä meidän ongelmamme on juuri se aivotoiminnan mujihin maailmoihin karkaaminen....?

Ei se hajamielisyys vielä mitään. Huomaan erittäin hyvin, että Inka toteuttaa tapaa, josta itse pääsin eroon pitkällisellä harjoittelulla kun perheeni huomautteli ja pilkkasi minua siitä, nimittäin kaapin ovien auki jättäminen. Inka jättää auki vaatekaapin ovet, keittiön kaappien ovet, siivouskaapin, vessapaperikaapin, roskakaapin..... No.... Ne kaikki mahdolliset :)))  Tälläkin hetkellä Inkan vaatekaapin sisältöä saa ihailla, kovin on kivan näköinen kokoelma. :) Ei tämä minua haittaa, itsehän tein ihan samaa, naurattaa vain juuri sen takia koska itse oikeasti tein täysin samaa. :D  Pitäneeköhän alkaa huomauttelemaan niin Inka oppii sulkemaan ovet. Pelkään vain, että ulko-ovi jää joskus auki.... 

Elämästäni Inkan kanssa ei siis voi juurikaan valittaa, on kuin asuisi oman kaksoisolentonsa kanssa, paitsi että Inka on aivan eri näköinen. Kämppis suhteemme on enemmänkin symbioosi, jossa lainaamme toisiltamme vuorotellen tavaroita (minä ehkä aavistuksen enemmän.....mutta yritän sitten siivota enemmän) yms. Molemmat hyötyvät. At least I guess so... Inkalla voi toki olla eriävä mielipide asiasta (T. kämppiksen tietokoneella istuva kämppis... no... mä maksan puolet sähköstä!)

Mielummin siis täällä kuin kotona! Mutta tervetuloa toki katsomaan miten ihmeellistä ja omituista on kahden hajamielisen häslän elämä yhteisessä kämpässä. Varmaa on se, että yksikään päivä ei ole perinteinen ja samanlainen!

Viimeisestä kirjoituskerrasta on kulunut luvattoman pitkä aika. Tämä on kuitenkin selitettävissä hyvin yksinkertaisesti väittämällä minua ja Inkaa ahkeriksi opiskelijoiksi, nimittäin molemmat ovat keskittyneet tai ainakin yrittäneet keskittyä ylioppilaskirjoituksiin nyt viimepäivinä.

Samasta syystä saimme myös muutaman ylimääräisen lukukärpäsen kavereiksemme prelien ja ylppäreiden aikaan. Siivous ei nimittäin ollut kärjessä kun piti priorisoida tekemisiä. Eilen katsoin kauhuissani pöydälle aamulla unohtunutta viiliä: itseni sijaan sitä herkutteli kokonainen banaanikärpäsarmeija. Noh, tänään alkoi ylppäreiden jälkeinen elämä ja kirjat vaihtuivat tiskiharjaan ja rättiin. Nyt asunto näyttää jo hieman paremmalta, huomenna voisi siivota kaapit ja ikkunat. Vink vink Inka... ;)))

Itse ylppärit sujui niin ja näin. Luultavasti koulumme tasolla aivan surkeasti, mutta omalla tasollani kohtuuhyvin. Läpi pääsen ja se on tärkeintä! Nyt on lupa hengähtää ja odottaa kauhulla seuraavaa koitosta... Itseni palkitsen lähtemällä viikoksi Barcelonaan ystävieni kanssa syyslomalla, en malta odottaa! Johan tässä on kituuteltu, jotta matkakassa olisi tarpeeksi suuri ja sisäinen shoppailijani huutaa päästä vapaaksi siinä kenkäkeitaassa.... Voisin ostaa jotkut hienot korkokengät yo-juhlia varten ;)

Lisäksi lupasin itselleni, että jos jostain kumman syystä ruotsin ylppärit menivät niinkin epätodellisen hyvin kuin että saisin eximian, lupaan juhlallisesti uusia englannin ja varata sitä varten matkan Lontooseen marraskuun puolivälissä! Okei, varaan sen matkan muutenkin.... :D

Olemme abeja. Aamutoimemme muistuttavat enemmän päiväkotin vilinää kuin kaverikaksiota. Stressaamme ja käymme ylikierroksilla. Aamupöydässämme raikaa Fröbelin palikoista tutut kipaleet aina rippileirilaululeikkihin saakka. Mutta tätä ei tapahdu vain aamuisin. Päivällä nimeltämainitsematon kämppikseni pistää pystyyn ihkaoman aerobic-tuntinsa (kenties ilmaisen kausikortin toivossa) ja pitää ilmaisia tunteja naapureille. Naapurit eivät tosin sitä ole pyytäneet, vaan he saavat halutessaan seurata sitä ikkunoistamme. Pylly heiluu - yks kaks - vatsalihakset -ko..ko..kol nel. Puhumme mitä ihmeellisimmistä aiheista, emmekä aina edes jälkeenpäin muista mistä olemme puhuneet.  Muistelemme menneitä kuin vanhukset ikään, jäljittelemme intialaista englanninaksenttia. Pyrimme sisään suljettuihin tavarataloihin, niii-in, isot kaupathan eivät enää ole auki kesäaikataulujen mukaan. Tuijottelemme ikkunoidemme alla kulkevia ihmisiä. "Anu, tuu kattomaan, tuolla ulkona on ihmisiä!" "Anu! Tuu kattomaan! Ulkona sataa vettä!"

"Anu, ollaanksme ihan normaaleja?"

Anteeksi naapurit, ette ehkä saaneet mitä tilasitte, mutta toivottavasti voimme tarjota edes pientä piristystä muuten niin harmaisiin opiskeluntäyteisiin arkiinne.

Terveisin, kaksi abinatyttöä suoraan eläintarhasta