Alakerrassamme asuu henkilö nimeltä Alepa. Alepa on oikein kätevä, häneltä saa rahaa vastaan ruokaa, sekä ruuanhakureissulla usein myös banaanilaatikoita muuttoa varten. Kätevää tästä tekee kaksi asiaa 1. jos jotain unohtuu, käynti Alepassa kestää vain 2 minuuttia 2. banaanilaatikoiden raahaaminen kilometrin päähän sekä näyttää ja tuntuu tyhmältä että on vaikeaa. Harmi vaihtaa naapuri hieman pidemmällä asuvaan Siwaan. Eldorado on tuotemerkkinä perseestä (tai ainakin valintataloissa on käytössä Eldorado). Noh, hyvänä puolena on 95cnt maksavat fetakolmiot jotka muissa kaupoissa maksavat yli euron.... vaikka ei niitä kyllä opiskelijana hirveästi ostakkaan.

Upea naapuri ei tietystikkään ole se ainoa syy, jonka takia en muuttaisi. Ikävä kyllä muuttoa puoltavia syitä on vielä enemmän, mutta listaan vielä alle kotona asumisen puolet ja muuton puolet valottaakseni muuttoinnostustani myös blogiin mahdollisesti eksyville ulkopuolisille.

Kotona:

- En maksa vuokraa, mikäli en tienaa yli 300e (muutakin tekemistä on niin paljon kotona asuessa, että ei ylity, mutta stressi tuloista on silti kova)

- Osa tuloista menee asioihin, jotka muiden vanhemmat maksaa, mutta shoppailurahaa jäisi silti enemmän jos en olisi maksanu takuuvuokraa ja elokuun tuetonta elämistä

- Pikkusiskot tuo eloa ja iloa

- En maksa myöskään ruuasta, ainakaan aina. Enkä bussilipusta (aina joskus kyl), koulukirjoista (paitsi n. joka toinen kerta), vessapaperista, siivousaineista, deodorantista, tiskiaineesta, pyykinpesuaineesta, vakuutuksesta, sähköstä, lääkkeistä (paitsi akne, mikä onkin melkein ainoa lääkitys jonka tarvitsisin, eipä oo rahaa), hammastahnasta, -harjasta,  tai kännykästä mikäli lasku on alle 20e. Kaipa niitä samaan listaan voi muitakin asioita tunkea.

Muutto (hyppää loppuun, jos haluat vain tiivistelmän):

- Koti on täydellinen epäjärjestys, vihaan tätä sotkua. Ette voi kuvitellakkaan miten paljon sotkua syntyy yhtälöstä: yksinhuoltaja + viisi lasta joista nuorimmat 5- ja 7-vuotiaita. Vastaus on yksinkertainen: siivous. Mutta miten yksi ihminen jaksaa siivota 6 hengen sotkut kunnolla? Siihen tarvittaisiin kaikkien panosta, mutta siivous on jätetty kolmen vanhimman vastuulle jo nuoresta pitäen. Jos kaikki ei siivoa, tuntuu yhdestä ihmisestä turhauttavalta siivota muiden sotkuja. Uskokaa, jos jo nyt pesen omat pyykkini yms. niin kotitöitä löytyy varmasti vähemmän 1-2 hengen taloudesta.

- Vaikka pienemmät sisareni ovat ihania, on kovin väsyttävää ottaa vastuu heistä äidin tehdessä pitkiä työpäiviä. Vaikka isoveljeni suurimmaksi osaksi heitä hoitaa, joudun minäkin osani tekemään pikkusisarusten hoitamisesta, mikä on hyvin raskasta kodinhoidon, koulun ja töiden lisäksi. Kun vielä kaiken lisäksi haluaisin olla nuori joka tapaa ystäviään ja luo suhteita. Kaiken lisäksi kolme nuorinta ovat temperamenttisia ja riehuvat koko ajan toisiaan härnäten, joka johtaa huutoon sen kaiken kolistelun ja metelin lisäksi. Kukaan ei jaksa sitä tullessaan illalla kotiin. Eikä varsinkaan ylppäreihin lukiessaan.

- Jatkuva stressaaminen raha-asioista ei kuulu nuoren elämään, joka asuu kotona. En jaksa stressata perheemme yleisestä rahatilanteesta. On totta, että omaan kotiin muuttaessa kulut kasvaa ja opiskelijan talous voi olla tiukilla, mutta jos haluan stressata raha-asioista, eikö minun tulisi saada sille vastineeksi se rauha ja tunne, että elän omassa kodissani.

- Äitini saa opintotukeni niin kauan kun asun kotona. Itse saan enemmän kun muutan pois. Kaikki se opintotuki menee toki päivittäisten kulujen kattamiseen, kuten ruokaan, vuokraan, laskuihin.... mutta eipähän tarvi pelätä, että äitini menettää asumistuen tienatessani liikaa, vaan saan ihan rauhassa tehdä töitä sen verran kuin jaksan tai tarjotaan. Kotona asuessani jouduin usein kieltäytymään töistä, vaikka niitä tarvitsin, jos raha uhkasi ylittyä. Lisäksi oli inhottavaa selittää työnantajille rajoista.

- En jaksa tapella äitini kanssa siitä, tuleeko lasten hoitaa ja kasvattaa vanhempiensa lapsia. On totta, että äitini on rankassa asemassa hänen ollessaan yksinhuoltaja suurperheelle, tämän kaiken kasassa pitäminen omin voimin on haasteellista, varsinkin, jos palkka ei päätä huimaa ja ylitöitä napsahtaa työhullulle helposti. Mutta pitääkö meidän uhrata oma elämämme perheelle liian varhain? En jaksaisi vielä leikkiä huoltajaa, ehdin tehdä sen myöhemmin. Pitääkö aina torjua kaikki kysymykseni aiheesta sanoilla "ennen maalla tehtiin näin ja näin" tai "hiljaa, mä teen niin paljon duunia enkä jaksa kuunnella valitusta"... tuntuu inhottavalta kun äiti vähättelee ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen, työn, muuton valmistelemisen, pikkusisarusten hoitamisen yms väsyttävyyttä. Haluaisin pärjätä ylppäreissä, mutta tällä hetkellä energia menee muuhun, vaikka olen lomalla.

- Olen pikkusisarusteni hoitaja ja hoidan kodin, koska äitini elättää meidät. Kun valitan siitä, että minulla olisi muita juttuja äidin vastaus on usein: "turha pyytää rahaa", vastaan: "en mä ole pyytämässäkään", vastaus: "koko ajan sä pyydät". Kohta en uskalla pyytää rahaa bussiin tai ruokaan. Olen kasvissyöjä ja teen itse ruokani. Äiti tuo usein töistä pojille ja muulle perheelle ruokaa, mutta ei minulle. Tottakai joudun pyytämään rahaa ruokaan, jos sitä ei muuten ole. Bussi maksaa 21 euroa kuussa. Jos pyytäisin koko ajan rahaa, olisin jo ajat sitten valittanut ikuisesta selkäongelmastani, joka aiheutuu huonosta sängystä, ja aknestani ja siitä, että minulla ei ole edes lenkkikenkiä. Tai muitakaan ehjiä kenkiä.

Nojaa, syitä voisi luetella miljoonan. Yleisin yhdistävä tekijä taitaa kuitenkin olla se, että suurperheen elämä on minulle aivan liian kuluttava. Jos rahahuolia on, olen mielummin opiskelija rahahuolineen, mutta saan lukea silloin kun haluan, syödä häpeämättä rahan menoa, olla rauhassa koulu- ja työpäivän jälkeen, eikä minun tarvitse itku kurkussa väsymyksestä ripustaa pyykkejä vielä keskiyöllä töistä tullessani, vaan voin mennä nukkumaan ja tehdä sen aamulla ilman, että kukaan huutaa minulle asiasta kuudelta aamulla.