Opiskelijan on toisinaan vaikea tulla toimeen omilla säästöillään ja opiskelun ohessa ansaitsemillaan sivutuloilla. Minä olen asian huomannut. Suomessa rahastetaan kaikesta, ja tukiakin tunnutaan myönnettävän tasan niille, jotka niitä vähiten tarvitsee.

Olen 18-vuotias opiskelija, ja asun yhdessä ystäväni kanssa kaksiossa, jonka vuokra on 700/kk. Tulen siis oikein hyvin toimeen opintotuen asumislisällä, eli 201,70 eurolla kuukaudessa, eikös niin? Itseni maksettavakseni jää vain 150 € kuukaudessa, varsin kohtuullinen summa. Muita tukia en tarvitse, koska olen 18-vuotias ja elän edelleen vanhempieni helmoissa. Miksi näitä oletuksia tehdään aina tuolla ylemmällä taholla?

En tosiaankaan ole oikeutettu kuin tuohon asumislisään, sillä en ole korkeakouluopiskelija. Myönnän, että korkeakouluopiskelijan arki on miljoona kertaa hektisempään kuin omani, samoin opiskelu  huomattavasti raskaampaa. Mutta ei minuakaan ole tehty töissäkäyväksi robotiksi, joka hoitaa opiskelunsa kunnialla kotiin siinä samassa. Varsinkaan kun en ole oikeutettu tienaamaan juuri mitään, ettei tuo vähäinenkin asumislisä katoa savuna tuuleen.

Kestustelin asiasta koulukaverini kanssa hiljattain ja valitin siitä, mistä itsekseenasuvat opiskelijat yleensä valittavat; kylmästä ja rahasta. Olin vielä vähän aikaa sitten kuvitellut, että voisin uudestaan aloittaa pitkäaikaisen harrastukseni edes yhden kevään ajaksi, mutta pettymyksenä jouduinkin toteamaan, että jos en mieli napostella koulukirjojani poskeeni, täytyy minun hieman laistaa opiskelusta ja tehdä vielä vain lisää töitä. Olen oravanpyörässä, kuten tuhannet muutkin suomalaiset. Voisin tehdä töitä, mutta eikös sitä sitten pitäisikin tehdä miltei kokopäiväisesti, jotta selviäisin täysin ilman asumistukia, mutta toisaalta, kannattaisiko vain kituutella tuilla ja tienata enemmän rahaa pimeästi?

Poliittiselta puolelta ei tule varmastikaan vuosisatoihin kuulumaan tähän vastausta, opiskelijat kun eivät satu olemaan se tärkein kehitysryhma. Siinä sivussa kun maksamme milloin kansanedustajien takseja, milloin lentomyöhästelyjä, köyhdymme vain entisestään. Yhdessä tavoitteessaan ainakin koko hallitus tulee onnistumaan: tyhjätaskuinen opiskelija mieluummin siirtyy suoraan työelämään, kaupan kassalle, kuin jatko-opiskelisi itseään kiinnostavaan ammattiin. Työvuoden jälkeen opiskelumotivaatio sitten joko nousee tai kuihtuu kokonaan. Osa jää sille tielleen, ja parinkymmenen vuoden päästä, viisastuttuaan ja lukuisia kokemuksia rikkaampana, harmittelee, että olisi oikeasti voinut saavuttaa sen mistä oikeasti oli unelmoinut. En tarkoita, että pelkästään toiveiden mukainen työpaikka takaa onnen, mutta kyllä se ainakin minulle itselleni on suunnattoman tärkeää.

Toisaalta, melkein yhtä kiinnostava vaihtoehto kuin kaupan kassa tai jatko-opiskelu olisi se, että pyrkii hälläväliä asenteella muutamaan satunnaiseen oppilaitokseen, ja sitten hylättynä elelee toimeentulotuella sossun kämpässä, ehkä jopa leveämmin kuin omat ikätoverinsa. Siinä missä muut ovat poltelleet rahojaan pääsykoekirjoihin, ja sitten myöhemmin muihin opiskelumateriaaleihin, tämä viisaasti valinnut nuori ei näe nälkää. Tai kenties alkaisin yksinhuoltajaksi, millään lailla sen raskautta vähätellen. 19-vuotias äippä ei varmasti jää ilman kattoa ja lämmintä ruokaa.

Ainakin tässä valtiossa on jokaiselle omanlaisensa vaihtoehdot jatkaa elämäänsä Eikös niin, mahdollisesti ulkomaille pakeneva kämppikseni?