Vietimme eilen Inkan kanssa virallista kämppispäivää, eli päivää, jolloin teemme yhdessä hyvää ruokaa ja vietämme laatuaikaa kämppisten kesken, ja mikä tärkeämpää, ystävien kesken.

Päädyimme tekemään ylihyvää kasvislasagnea, jonka reseptin voisin joskus postata tänne. Jälkiruuaksi valitsimme hehkutukseni takia Salmiakki Pätkikset, koska Inka on vähintään yhtä suuri Salmiakkisuklaan fani kuin minä.

Olemme Inkan kanssa molemmat maailman pahimpiä häslääjiä ja siitä tietysti seuraa järkyttävä Salmiakki Pätkiksen metsästys, jonka toinen jo ehti hävittää 10 minuutissa. Itse muistin laittaneeni Pätkiksen pöydälle, mutta Inkan muisti selkeästi pätki. Etsimme roskakaapista, jääkaapista, vaatekaapista, laukuista, tyhjien muovipussien joukosta - kyllä, kaikkialta, koska voin ajatuksissani laittaa asioita mitä ihmeellisimpiin paikkoihin... Kerran löysin jopa kynän hiuksistani... Lopulta Inka löysi aarteeni omasta (vaate)kaapistaan, jossa hän säilyttää ruokatavaroita, jotka eivät mahdu keittiöön.

Koska hyvän ruuan ääressä syntyy parhaat keskustelut, päädyimme yhdessä pohtimaan sitä miten ihmeessä kaksi tälläistä hömppää on päätynyt saman katon alle. Tarinamme on aika erikoinen, enkä olisi mitenkään marraskuussa 2005 osannut kuvitella itseäni asumaan Inkan kanssa elokuusta 2009 (ollaanks me oikeesti tunnettu jo näin pitkään? Aika kuluu aina vaan nopeemmin, kohta löydetään ittemme samasta vanhainkodista). 

Vuonna 2005 olimme molemmat 8.-luokkalaisia nuoria. Molemmat olivat kiinnostuneita kotisivujen tekemisestä, joten pyörimme samalla netin maailmaan keskittyvällä keskustelupalstalla. Kerran keskustelupalstalla aloitettiin aihe, jossa ehdotettiin foorumilaisten yhteistä tapaamista, koska on aina hauska nähdä kenen kanssa juttelee. Olin itsekkin tutustunut muutamaan ihmiseen palstalla, joten halusin osallistua jos miitti järjestettäisiin Helsingissä. En tuolloin ollut jutellut Inkan (keskustelufoorumilla Eileen) kanssa kuin muutaman sanan yhteisissä keskusteluissa, joten hän ei kuulunut ensisijaisiin syihin mennä miittiin.

Joukkotapaaminen sovittiin marraskuulle 2005, paikalle piti tulla useita. Sitten kaikki alkoivat peruuttaa tulemisensa, joten miittaajien määrä kutistui neljään. Silloin muistan jännittäneeni enemmän, koska ne jotka tiesin varmasti oikeiksi nuoriksi olivat peruuttaneet. Ennen tapaamista numeroita oli vaihdeltu, että löytäisimme toisemme. Juttelimme vasta vähän ennen miittiä Inkan kanssa kunnolla. Jos oikein muistan.

Tapaamisen päivä koitti, nousin bussiin ja soitin vielä Inkalle, että en varmasti ole siellä se ainoa paikalle saapuva (ja osittain siksi, koska halusin varmistua että puhelimeen oikeasti vastaa nuori tyttö, eikä vanha mies). Paikalla selvisi, että vain me kaksi osallistuimme suuuuureeeen miittiin, eli nimitys muuttui tapaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan haitannut minua ollenkaan, koska jos en olisi viettänyt päivää Inkan kanssa kahdestaan, en olisi varmaan koskaan oppinut tutustumaan häneen yhtä hyvin.

Meillä synkkasi Inkan kanssa jo ensi hetkistä. Läppä lensi ja yhdistäviä tekijöitä oli muun muassa kasvissyönti ja muutamat henkilöt. Uusia tapaamisia tulikin kerta toisensa jälkeen ja viimeinen isku, joka sinetöi ystävyytemme oli molempien antamat kutsut toistensa rippijuhliin.

Me molemmat tykkäämme myös puolittaa ja jakaa asioita. Puolittaminen nimittäin puolittaa kalorimäärän, kulut ja huonon omatunnon. Sekös vasta kelpaa kahdelle syömistä rakastaville köyhille herkkurohmuille, jotka eivät tykkää rikkoa vaakoja! Silloin marraskuussa 2005 puolitimme Forumin alakerran pitseriassa syödyn pitsan, nyt vuonna 2009 jaoimme upouuden kaksiomme.

En voi kuin hämmästellä sitä miten sattuma on vienyt meidät yhteen. On aivan mieletöntä ajatella, että olen tutustunut Inkaan netin kautta, ja vielä mielettömämpää ajatella, että asun nettiystäväni kanssa! Eläköön huuto netin ihmeelliselle maailmalle, koska Inka on todellinen kultakimpale!