Olemme abeja. Aamutoimemme muistuttavat enemmän päiväkotin vilinää kuin kaverikaksiota. Stressaamme ja käymme ylikierroksilla. Aamupöydässämme raikaa Fröbelin palikoista tutut kipaleet aina rippileirilaululeikkihin saakka. Mutta tätä ei tapahdu vain aamuisin. Päivällä nimeltämainitsematon kämppikseni pistää pystyyn ihkaoman aerobic-tuntinsa (kenties ilmaisen kausikortin toivossa) ja pitää ilmaisia tunteja naapureille. Naapurit eivät tosin sitä ole pyytäneet, vaan he saavat halutessaan seurata sitä ikkunoistamme. Pylly heiluu - yks kaks - vatsalihakset -ko..ko..kol nel. Puhumme mitä ihmeellisimmistä aiheista, emmekä aina edes jälkeenpäin muista mistä olemme puhuneet.  Muistelemme menneitä kuin vanhukset ikään, jäljittelemme intialaista englanninaksenttia. Pyrimme sisään suljettuihin tavarataloihin, niii-in, isot kaupathan eivät enää ole auki kesäaikataulujen mukaan. Tuijottelemme ikkunoidemme alla kulkevia ihmisiä. "Anu, tuu kattomaan, tuolla ulkona on ihmisiä!" "Anu! Tuu kattomaan! Ulkona sataa vettä!"

"Anu, ollaanksme ihan normaaleja?"

Anteeksi naapurit, ette ehkä saaneet mitä tilasitte, mutta toivottavasti voimme tarjota edes pientä piristystä muuten niin harmaisiin opiskeluntäyteisiin arkiinne.

Terveisin, kaksi abinatyttöä suoraan eläintarhasta